Puheenjohtajan kirje – Tammikuu 2024

Upeaa uutta vuotta rakkaat Gaiat!

Näin on jo tammikuun puoliväli ja kevättä sekä valoisempia päiviä kohti taivalletaan. Joku toivoisi parempia pilkkikelejä, joku toinen sanoisi, että vain puoli vuotta Juhannukseen!

Gaioilla oli huikea vuosi 2023, paljon on koettu, kuultu ja kohdattu. Gaia on tarjonnut jäsenilleen 34 tilaisuutta, kohtaamista ja mahdollisuutta verkostoitua.

Viime vuosi oli ison aiheen teemavuosi, jota jatketaan 2024. Syksyllä starttasimme paneelitilaisuudella ”Tulevaisuuden muuttuva työelämä”  vastuullisuus yhtenä tärkeänä aiheena,  tilaisuus luonnollisesti poiki useita isoon aiheeseen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten ”oman ajattelun johtamisesta hyvinvointia” ”sukupolvi-Z” ”metaversumi”.

Virkistäviä ja hienoja kokemuksia sekä yritysvierailuja tarjonneita matkoja tehtiin poikkeuksellisesti kaksi: keväällä Valenciaan ja syksyn verkostomatka lähialueelle Göteborgiin. Molemmat antoisia verkostoitumistapahtumia.

Kuten jäsenistönkin toivomus palautteen mukaan ilmaisee, hallitus kuuntelee ja toteuttaa ja haluaa vuosittain tuoda jotakin uutta ja jännittävää Gaian toimintaan. Uusi aloittava hallitus päätti kokouksessaan, että tänä vuonna emme lähde kevätmatkalle ulkomaille vaan matkailemme kotimaassa. Sopivaan tapahtumaan yhdistämme verkoston kaikkia jäseniä palvelevan virkistys/liikunta/hyvinvointipäivän, johon yhdistämme samalla myös kulttuuria: tämän toteutamme toukokuussa Linna/Kartano&spa&jooga tapahtumalla, yöpymismahdollisuudella.

Syksyllä on suunnitteilla perinteinen verkostomatka, alustava ajankohta 5–8.9.  Tästä kerron lisää maaliskuussa.

Hallituksen suunnittelulistalla on paljon mielenkiintoisia tapahtumaehdotuksia  mm. MLL, Vahvuuteni työelämässä, CMI, maanpuolustukseen liittyviä aiheita (Nato, Fincent ) muutamia mainitakseni – näistä myöhemmin lisää.

Kunnia Gaiaksi nimitettiin viime vuonna kevätkokouksen yhteydessä ansioitunut kaksinkertainen puheenjohtaja Sylva Vahtera, joka onnistuttiin täysin yllättämään tällä kunnianosoituksella ja kiitoksella !

Osin uusi, osin vanha hallitus on aloittanut työskentelynsä , allekirjoittanut jatkaa puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi valittiin Hannele Koskinen. Uusia hallituksen jäseniä ovat Minna Zilliacus, Lilli Laine, Susanna Siira sekä Pia Nummila-Väkiparta (Turun ohjausryhmän vetäjä). Nykyisestä hallituksesta mukana ovat edelleen Hannele Koskinen, Anne Ebeling ja Mia Lindström. Haluan kiittää lämpimästi hallituksen jättäneitä Sanna Halttunen-Välimaata, Tarja Hagmania, Hannele Lindelliä sekä Liisa Rantakari-Elliottia.   Apunamme toimii Gaian assistenttina moniosaaja Nea Paavola.

Gaiassa on nyt saavutettu tietty rajapyykki, vuoden lopussa meitä oli 200 jäsentä, uusia on tullut joka kuukausi mukaan –  Kun keskustelee uusien tai potentiaalisten jäsenten kanssa, on verkostoituminen suurin syy liittyä Gaiaan. Toinen tärkeä asia on ollut yhdistyksemme avoimuus, sivuiltamme löytyy jäsenesittelyt, jäsenet voivat myös suoraan kontaktoida keskenään esim. mentorointi mielessä. Toki tilaisuudet ja kohtaamiset kiinnostavat, nehän osaltaan luovat juuri niitä verkostoitumisen mahdollisuuksia, mutta tutustuminen ja verkostoituminen ovat merkittävimmät motiivit tulla mukaan Gaian toimintaan. Gaiahan toimii ikään kuin alustana näille verkostoitumiselle.

Kevään tilaisuuksia on jo nettisivuillamme ja lisää on tulossa. Tulkaa mukaan ja verkostoitukaa, se on meistä itsestämme kiinni. Muistattehan peruutuskäytäntömme, jos olette estyneitä, ylimääräisten kustannusten minimoimiseksi. Kiitos että olette mukana!

Hyvää keväänalkua kaikille, tavataan tilaisuuksissa!

Verkostoitumisiin,

Tinde  – Kristiina Paavola, puheenjohtaja, Gaia Network

Ohessa vielä listaus jo vahvistetuista tilaisuuksista keväällä:

  • 18.1. Aamutilaisuus (aamiainen) Kluuvi, klo 8.30–10 Katri Sipilä ja Aija Berglund: Ajankohtaiskatsaus yritysvastuusta- on osa 2024 teemaamme Tulevaisuuden muuttuva työelämä
  • 31.1. Gaiojen ja Vehon tekoälyilta- osa teemaamme Tulevaisuuden muuttuva työelämä, Veho Olari klo18.15 – kutsu on jäsenjärjestelmässä
  • 29.2. Allstars Engineering Oy – Suunnittelupöydältä risteilijäksi – Turku – kutsu tulossa
  • 4.3. Talousvaikuttaja-tapaaminen Sirkka Hämäläinen, ensimmäisiä Kunnia-Gaiojamme, Kluuvi klo 17.00 – kutsu tulossa
  • 7.3. Pörssi-ilta, Nasdaqin viestintäjohtaja Maarit Bystedt, aika ja ohjelma tarkentuu – kutsu tulossa
  • 28.3. Matteus Passio, Johanneksen kirkko (omakustanteinen 60 €) klo 19, Gaioille paikkoja riviltä 13/14 – kutsu on jäsenjärjestelmässä
  • 16.4. Tuocon Oy, yrityskauppa eri näkökulmista, Turku – kutsu tulossa
  • 25.4. Kevätkokous Kluuvissa, kutsu tulossa
  • 29.4. Taiteilijatapaaminen Helsingissä Katariina Souri – kutsu tulossa
  • 17.5. Linna/kartano&spa/jooga – virkistys/liikunta/kulttuuripäivä – kutsu tulossa