Puheenjohtajan kirje, elokuu 2020

Gaia-ystäväni,

Vielä on kesää jäljellä…. tai ainakin tätä kirjoittaessani virallisista kesäkuukausista on jäljellä kolme kokonaista päivää. Elokuun säät ovat hellineet meitä ja toivottavasti kesä on ladannut akkujamme syksyä silmällä pitäen. Minulla ainakin on ollut hyvä kesä, josta olen kovasti kiitollinen. Pääsääntöisesti olen ollut koko kesän niin lomalla kuin etätöissäkin kesätorpassani, sopivasti Turun ja Helsingin puolivälissä ja saanut nauttia myös auringon lisäksi ystävieni seurasta. Mitä näinä aikoina voisi toivoa enempää

Koronasta emme ole vielä päässeet eroon, mutta Gaian toiminnan onneksi viranomaismääräykset ovat mahdollistaneet Gaia-tilaisuuksien pitämisen. Toivon hartaasti, että näin tapahtuu myös jatkossakin. Luonnollisesti Gaia toimii vastuullisesti ja noudattaa tarkoin annettuja ohjeita, suosituksia ja määräyksiä. Varaudumme tilaisuuksien osalta nopeastikin muuttuviin tilanteisiin. Osin koronan mahdolliseen kiihtymiseen varautuen, osin digiloikkaa hyödyntääksemme, hallituksella on ilo ja kunnia kertoa, että jatkossa GAIA GOES DIGITAL. Tämä tarkoittaa sitä, että hyödynnämme verkon ja virtuaalisuuden tuomat mahdollisuudet myös Gaian toiminnassa ja jatkossa osan tapaamisten esityksistä tulemme striimaamaan ja tallentamaan verkkosivuillemme. Pyrkimys on myös siihen, että voisimme verkostoitua myös virtuaalisesti. Tästä tarkemmin vielä lisää lähitulevaisuudessa.

Gaiojen livetapaamiset ovatkin jo täydessä vauhdissa. Olemme käyneet Teatteri Avoimissa ovissa katsomassa vaikuttavaa ”Martan valintaa”. Vierailu Loviisaan Loviisan nimipäivänä oli voimaannuttavaa ja vaikuttavaa: Bongan linna ja Riitta Nelimarkan taidetta Riitan itsensä esittelemänä ja tutustuminen Gemmin upeisiin turkiksiin ja uusiin liiketoimintamalleihin ja vastuullisuuteen työnantajana. Turun Gaiat tapasivat ”Kakkua ja skumppaa” – tilaisuuden merkeissä, mikä ei ollut vain kakkua ja skumppaa vaan tiukkaa bisnesasiaa.

Uusia tilaisuuksiakin on jo kalentereissamme. Syyskuun 8.päivä menemme Jukka Kurttilan vieraiksi Finlaysonille, mikä on ajankohtaisista ajankohtaisin vierailukohde huomioiden tämän aamuisen uutisen Finlaysonin voittoa tavoittelemattomasta yhteistyöstä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Tilaisuuteemme on jo jonoa, sillä koronarajoitusten vuoksi osallistujamäärä on rajattu. Joten jos olet ilmoittautunut ja kuitenkin estynyt, niin ilmoita siitä AJOISSA! Finlaysonin tilaisuuden päätyttyä, siirrymme naapuriin House of Elliotiin ihailemaan helmiä ja muita ihanuuksia.

Syyskuun tilaisuudet jatkuvat Linnanmäen vierailulla 15.9., minne mukaan vielä mahtuu. Perinteinen, mutta kotimaahan ensimmäistä kertaa suuntautuva verkostomatka on vuorossa 25. -26.9. Maarianhaminaan olemme seilaamassa 22 Gaian voimilla. Muita tilaisuuksia on suunnitteilla syksyksi, ja laitamme niistä sitten erikseen viestiä.

Kuten varmasti kaikki muistamme Gaia Network viettää 20-vuotista juhlavuotta. Edelleen kalenterissani on juhlagaala 6.11. ja toivon hartaasti, että sen pääsemme pitämään ja juhlimaan kunnolla Gaian upeaa taivalta. Kyseessä on siis iltajuhla ja paikkana on G18-juhlatila Yrjönkadulla Helsingin keskustassa.

Juhlavuoteemme liittyy myös Gaian ytimeen kietoutuva tutkimushanke johtamisesta tulevaisuuden työelämässä. Saat lähiviikkoina sähköpostiisi tutkimuskyselyn yhteistyökumppaniltamme IROResearchilta, johon toivon sinun vastaavan. Jotta tämä tutkimushanke onnistuu, kaikkien vastaukset ja pieni ajan uhraus ovat olennaisen tärkeitä. Itse toimin ammattini puolesta tässä tutkimuksessa vastaavana tutkijana.

Gaia on saanut kesän aikana myös uusia jäseniä kiitettävästi, mikä meidät iloisesti yllättänyt koronan huomioiden. Kaikki uudet jäsenet toivotamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tyypillisesti uudet jäsenet tulevat nykyisten jäsenten vinkistä. Joten jos sinulla on lähipiirissäsi upeita naisia joukkoomme, niin tee heille ystävän palvelus ja kerro Gaiasta

Viimeisimpänä vaikka ei vähäisimpänä muistuttaisin kaikkia vastuullisuudesta Gaian jäsenenä! Kun olet ilmoittautunut Gaian tilaisuuteen, mutta oletkin estynyt, ILMOITA ESTEESTÄ AJOISSA!! Erityisesti nyt koronaikana tilaisuuksissa on aiempaa useammin rajoitettu osallistujamäärä, mutta on myös erittäin ikävää ja turhauttavaa niin järjestäjille kuin isännille odotella turhaan ilmoittautuneita.

Iloa ja aurinkoa ja lempeitä syystuulia meille kaikille!

#gaianetwork  #gaia20vuotta

T. Sylva Vahtera
Puheenjohtaja
Gaia Netwok