Gaiojen kirjallisuuspiiri – Kirjakevät

Hyvää kirjakevättä Gaiat!

Pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden jälkeen täällä ollaan taas kirjakuulumisten ja lukuvinkkien parissa.

Luulimme varmaan kaikki, että koronakurimus hellittäisi viimein otteensa ja pääsisimme elämään iloisempaa ja normaalimpaa elämää haasteellisten aikojen jälkeen. Toisin kävi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, ja nyt jo yli kuukauden kestänyt sotatila on todeksi käynyt painajainen, joka järkyttää ja herättää levottomuutta kaikkialla maailmassa. Uutisia on seurattava, mutta niistä on välillä myös irrottauduttava pystyäkseen jatkamaan elämää ja tekemisiään täällä, tässä ja nyt.

Lukeminen on mahtava tapa saada syvempää ymmärrystä uutisten taustoista, keskittyä johonkin joka vie ajatukset aivan toisiin ulottuvuuksiin, rakentaa mielenrauhaa tai vain viihtyä ja rentoutua. Itse huomaan ajattelevani, että tapahtuipa päivän aikana mitä tahansa, illalla saan vetäytyä sänkyyn, ottaa kirjan kaverikseni ja sukeltaa sen maailmaan, pois huolten, kiireen ja suorittamisen paineesta lataamaan akkujani ja rauhoittumaan.

Kirjakevät on täydessä vauhdissa, ja uutuuksissa on vaikka mitä kiinnostavaa ja houkuttelevaa.

Ohessa linkit muutamien kustantamojen kevään uutuusohjelmaan – linkin alla poimintoja ja lukusuosituksiani. Lista on pitkä ja voisi olla vielä paljon pidempikin! Toivottavasti löydätte näiden joukosta itsellenne mieluisia helmiä.

Liitteenä vielä muistutus mahtavista eduista, jotka saatte Otavan kirjoista kirjamyymälässä Uudenmaankadulla

Lämpimin kirjaterveisin,

Minna


Eve Hietamies NUMERORUUHKA

-elokuvistakin tutun yksinhuoltaja Antti Pasasen uusia edesottamuksia humoristisesti ja elämänmakuisesti kuvattuna

Enni Mustonen TEKIJÄ

-Syrjästäkatsojan tarina -sarjan loppuhuipennus tuo tarinan 60-luvulle

Riikka Ala-Harja TÄMÄ EI OLE TV-SARJA

-kuusi näyttelijää ja yksi kirjailija rupeavat ideoimaan tv-sarjaa: luvassa on peilitalomainen valedokumentti, jossa ei tiedä mikä on totta ja mikä keksittyä

Joel Haahtela JAAKOBIN PORTAAT

-matka sairaan veljen luo talviseen Jerusalemiin. Haahtelan pienoisromaanit ovat kuulaita hengellisen tutkiskelun keitaita levottoman ja ahdistavankin aikamme keskellä

Laura Andersson KUOLEMA KULOSAARESSA

Eeva Louko ONNELLISTEN SAARI

-kaksi kotimaista esikoisromaania ja saarelle sijoittuvaa dekkarisarjan avausta, toinen etenee Agatha Christien hengessä tyylikkään vanhahtavasti, toinen modernin nordic noirin tunnelmissa juonenkäänteitä kutoen

Colson Whitehead HARLEM SHUFFLE

-Pulizer-palkittu Whitehead saapuu Suomeen Helsinki Lit -festivaaleille kertomaan 1960-luvun Harlemiin sijoittuvasta lukijan otteeseensa vangitsevasta sukutarinaromaanistaan

Alba de Céspedres KIELLETTY PÄIVÄKIRJA

-italialais-kuubalaisen feministi-journalistin romaani on kielletty päiväkirja sodanjälkeisestä Euroopasta ennen seksuaalista vallankumousta

Åsa Larsson ISIEN PAHAT TEOT

-minun mielestäni Pohjolan parhaan rikoskirjailijan, Kiirunasta kotoisin olevan Larssonin veretseisauttavan loistava päätösosa AURINKOMYRSKY -trilleristä alkaneeseen Rebecka Martinsson -sarjaan

Susan Abulhawa RAKKAUDETONTA MAAILMAA VASTAAN

-palestiinalaisnaisen vaiheikas elämäntarina avaa näkymän pakolaiskysymykseen kaikessa rujoudessaan

Katariina Vuori MERIREITTEJÄ MENNEISYYTEEN – KUN RAKASTUIN KUOLLEESEEN MERIKAPTEENIIN

-tietokirjailija hullaantuu karismaattiseen 1800-luvulla eläneeseen merikapteeniin, jonka vaiheista hänen on otettava selvää

Tiina Raevaara MINÄ, KOIRA JA IHMISKUNTA – LAJIEN VÄLISEN YHTEISELON HISTORIA

-henkilökohtainen syväsukellus koiran ja ihmisen yhteiseen historiaan – yksi kevään lempparikirjoistani!

https://www.wsoy.fi/

Jenni Toivoniemi VALTAKAUSI

-1990-luvun Kallio, joukko nuoria aikuisia itsenäisen elämän ja oman tulevaisuutensa kynnyksellä. Nerokkaan Seurapeli-elokuvan tekijän esikoisromaani.

Annastiina Heikkilä VAPAUS VALITA KOHTALONSA

-Ylen kirjeenvaihtajana tunnetun toimittajan esikoisromaani nuoruudesta yhteiskunnallisten ristipaineiden Ranskassa

Satu Rämö HILDUR

-olen hulluna Islantiin, ja haluan ehdottomasti lukea tämän Islannin mystiikasta ammentavan nykydekkarisarjan aloituksen

Anthony Doerr TAIVAANRANNAN TAA

-KAIKKI SE VALO JOTA EMME NÄE voitti Pulizerin ja lukijoiden sydämet. Uuden romaanin ytimessä on eri aikakausien henkilöitä yhdistävä tarina unelmoinnin voimasta.

Stine Pilgaard METRIÄ SEKUNNISSA

-”Tanskan Anna-Leena Härkösen” hauska ja purevan osuva kuvaus elämästä ja oman paikan etsinnästä uudella paikkakunnalla

Douglas Stuart SHUGGIE BAIN

-Booker-palkinnon voittanut romaani kuvaa sydäntäsärkevästi pojan rakkautta alkoholistiäitiinsä 1980-luvun rujossa Glasgowssa

Bernardine Evaristo TYTTÖ, NAINEN, TOINEN

-Booker-palkittu Evaristo saapuu hänkin Helsinki Lit -festivaaleille. Hänen romaanissaan on 12 päähenkilöä joiden tarinoiden kautta hän kuvaa identiteetin etsintää kolonialistisen historian varjossa

Nick Hornby OLET TÄSSÄ

-Hornbyn odotettu uutuus kertoo tarinan ihmisistä joita ei oltu luotu toisilleen, mutta jotka päätyvät yhteen

Kati Marton MERKEL – MAAILMAN VAIKUTUSVALTAISIMMAN NAISEN TARINA

-ateistisessa Itä-Saksassa kasvanut pastorin tytär, loistava fyysikko, joka sivuutettiin huippuviroista sukupuolensa takia, EU:ta kasassa pitänyt liittokansleri, joka pystyi puhumaan järkeä jopa Putinille – tämän naisen tarinaan haluan tutustua

Maria Wasastjierna, Essi Weseri LEADCAST – INHIMILLISIÄ MENESTYSTARINOITA

-suositussa podcastissa haastateltujen maineikkaiden johtajien oppeja työelämästä

https://www.tammi.fi/

Elizabeth Strout VOI WILLIAM!

-romaani joka resonoi lempeää ymmärrystä ja omakohtaisuutta jokaisen avioeron kokeneen sydämessä ja mielessä

Merete Mazzarella VIOLETTI HETKI

-Mazzarellan koskettavaa kertomaa sisarussuhteen ja menetyksen tunnoista

Elizabeth Gilbert TÄMÄ KOKONAINEN MAAILMANI

-Eat, pray, love -menestysromaanin kirjoittajan tyylikäs ja vaikuttava kertomus 1800-luvulla eläneestä tiedenaisesta

Marie Aubert MIKÄÄN EI VOISI OLLA PAREMMIN

-norjalaiskirjailijan mustan huumorin täyttämä romaani ihmissuhteiden, rakkaudenkaipuun ja kateuden karikoista

Vivian Gornick ERIKOISEN NAISEN KAUPUNKI

-palkitun newyorkilaiskirjailijan muistelmateos itsetuntemuksesta, ystävyydestä ja – tietysti – New Yorkista

https://www.siltalapublishing.fi/wp-content/uploads/2021/11/siltala-katalogi-kevat-2022.pdf

Ida Rauma HÄVITYS – TAPAUSKERTOMUS

-järkyttävä ja hieno kertomus koulukiusaamisesta, vallasta ja väkivallasta, luonnon tuhosta ja ihmisyhteisöjen toiminnan mekanismeista

Riitta Konttinen TARINANKERTOJA – ANNI SWANIN ELÄMÄ

-kuka oli lapsuuteni lumovoimaiset sadut kirjoittanut nainen? Tietokirjallisuuden konkari avaa mestarikirjoittajan elämänvaiheita.

Sally Salminen AIKANI AMERIKASSA

-ahvenanmaalaisen klassikkokirjailijan ihmeellinen elämä

Maggie O’Farrell HAMNET

-avioliiton muotokuva mustan surman Lontoosta 1500-luvun lopulla

Deborah Levy OMISTUSKIRJOITUKSIA

-Mitä koti merkitsee naiselle? Miltä tuntuu, kun nuorinkin lapsista muuttaa kotoa ja uusi elämänvaihe yksinasuvana naisena alkaa? Elämäkertatrilogiallaan laajan lukijakunnan suosioon noussut Levy pohtii purevasti naiseuden todellisuutta ja harhoja

KIRJA-GAIOJEN EDUT – OTAVAN KIRJAMYYMÄLÄ