Anni
Puhakka
K-ruokakauppias /
Sprattus Oy /
Turku

Margaret Thatcherin kuvausta nuoruudestaan, totean myös, että olen kasvanut kaupan takahuoneessa yrittäjäperheeseen. Nykyään toimin myös yrittäjänä, k-ruokakauppiaana, toimitusjohtajana. Luovuin 2017 aloittamastani monikauppiuudesta 2022 ja nyt yrityskaupan jälkeen keskityn taas perinteiseen yhden kaupan malliin, jossa työntekijöiden kanssa pystyy olemaan aidosti läsnä. Olen toiselta ammatiltani visualisti ja teen visuaalisia toteutuksia ruokakauppoihin. Tämä on minulle pikemminkin harrastus tai intohimo kuin sivutyö.

“Meillä on oikeus katsoa alaspäin johonkin ihmiseen vain silloin kun aiomme nostaa hänet ylöspäin.”

Olen henkilöstöjohtaja ja nautin siitä, että saan ihmiset onnistumaan, kasvamaan ja kehittymään. Se vaatii kuitenkin paljon sitoutumista. Yrittäjyys on myös yksinäistä. Siksi on hienoa, että on olemassa GAIA ja päästä verkostoitumaan.

Vapaa aika kuluu luontokuvauksen, metsätilan hoidon ja patikoinnin parissa.

anni.puhakka@k-market.com
0505213986