Olen työskennellyt koko urani terveysalalla ensin kliinikkona sekä myöhemmin yli 10 vuoden ajan kasvuyrittäjänä ja Mehiläisessä johtotehtävissä. Nykyisin teen johdon coachingia ja pyöritän sen rinnalla perheomisteista sijoitusyhtiötämme.
Taustakoulutukseltani olen VTK ja PsT. Olen myös kouluttautunut aikanaan työterveyspsykologiksi, työnohjaajaksi ja psykoterapeutiksi sekä ihan vastikää myös certified business coachiksi. Olen myös suorittanut Aalto avoimessa yliopistossa liiketoiminnan opintoja ja Aallon EE-tutkinnon.
Tulosvastuullisissa johtotehtävissä työskennelleenä psykologina minua kiinnostaa erityisen paljon yrittäjyyteen, johtamiseen ja organisaatioihin liittyvät psykologiset ilmiöt. Toiminkin mielellään kasvuyrittäjien ja johtotehtävissä olevien naisten coachina ja mentorina.