Puheenjohtajan kirje – Syyskuu 2024

Kaunista syksyä ihanat Gaiat!

Toivottavasti meillä kaikilla oli hyvä lämmin kesä, jonka avulla jaksaa taas syksyn sateet ja pimenevät illat!

Maailma on nyt sellaisella mallilla, että Gaia-positiivisuutta tarvitaan ja paljon. Informaatio vyöryy joka kotiin, huonot uutiset, sodan kauhut ja uhkakuvat saavat mielen matalaksi. Juuri siksikin koen että on hienoa, kun meillä on verkosto, joka pitää meidät yhdessä, voimaannuttaa ja antaa muuta ja uutta ajateltavaa!

Tapahtumia on järjestetty tänä vuonna eri teemoilla, aina tekoälystä työelämässä jaksamiseen, monipuolisesti kuten jäsenkyselyssäkin on kiitetty!

Vuoden näkyvyyttä laajasti saanut teema on ollut 55 Rise and Shine, joka edistää yli 55-vuotiaiden pidempää työelämää ja ikäsyrjinnän kitkemistä. GAIAt olivat mukana ensimmäisessä tilaisuudessa keväällä, hyvän asian puolesta ja ärsyttävää vastakkainasettelua vastaan- kypsään ikään ehtineet vs. nuoret, naiset vs. miehet, ikäsyrjintä vs. syrjintä. Kun pitäisi kuunnella toisiamme ja ymmärtää että kaikki ollaan tässä yhdessä rakentamassa Suomeen tasa-arvoista elämää. Yritysmaailma on lähtenyt mukaan liikkeeseen, toivoa siis on.

Vaikka naisjohtajien määrä mm hallituspaikoilla Suomessa on parantunut, tilanne on vielä kaukana toivottavasta tasa-arvoisesta balanssista.

Gaian vuotuinen verkostomatka Roomaan syyskuun alussa oli antoisa monin tavoin. Vierailulla Suomen suurlähetystössä keskustelimme naisjohtajista, joiden määrä Suomessa on maailman huippuluokkaa, mm EUn keskiarvon yläpuolella. Yrittäjistä naisia noin kolmasosa, sekin korkea luku muihin EU maihin verrattuna. Voimme mielestäni olla suhteellisen ylpeitä näistä tuloksista, semminkin kun Italiassa yli 50 % korkeakoulusta valmistuneista naisista jää/joutuu jäämään kotiin hoitamaan lapsia. Kulttuurierot näkyivät kyllä selkeästi. Rooma oli tietysti elämää keskellä historiaa, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea verkostoitumisesta ihanien Gaia-kollegoiden kanssa.

Ensi vuonna juhlimme 25-vuotiasta GAIAa, 2025 verkostomatkauutisia voin kertoa loppuvuodesta puheenjohtaja kirjeessä, stay tuned.

Tapahtumat sivuilla löytyy jo suurin osa loppuvuoden tulevista tilaisuuksista, muutama mainitakseni:

  • 22.10. Tulevaisuuden muuttuva työelämäpaneeli vol2, joka sitoo yhteen vuoden aikana esille nostetut aihealueet, paneeli päättää tällä erää tämän teemamme.
  • Kulttuurin nälkään 3.11. Mozart Requiem Temppeliaukion kirkossa,
    saan vielä lippuja, jos jollain mennyt tämä ohi silmien, mutta toimi heti.
  • 5.11. tärkeä tilaisuus Turun Kupittaalla, johon junalla pääsee paikanpäälle suoraan: Yrityskaupan onnistumisen edellytykset vol2
  • 13.11. Eduskunta-vierailu, on designyrittäjä -tarinaa, balettia ym…
  • Vuoden päättää perinteeksi muodostunut Jouluillallinen joulukuun 19.
    Kutsu lähtee lähiviikkojen aikana, jotakin huippukivaa luvassa!

Verkostoituminen on Gaian DNA:n ytimessä ja se on uusilla jäsenillämme pääasiallinen syy liittyä joukkoomme, 1–2 uutta jäsenhakemusta viikossa näin syksyn alkaessa, ei huono! Toivotamme kaikki uudet tervetulleeksi mukaan toimintaan!

Muistutan tässä myös jäsenesittelysivuistamme. Jos et vielä ole tehnyt itsestäsi esittelyä, niin teepä se pikaisesti. Kuva ja pari sanaa riittävät alkuun. Neuvot ja ohjeet saat assistentiltamme Nealta (gaia.sahkoposti@gmail.com)

Jos joudut perumaan osallistumisesi viimeisen osallistumisajankohdan jälkeen, ilmoita heti sähköpostilla: tindepaavola@gmail.com sekä gaia.sahkoposti@gmail.com
näin pystymme minimoimaan ylimääräiset kustannukset Gaialle.

Kiitos että olet mukana, iloa syksyyn,

verkostoitumisiin!!

Tinde – pj