hakola – Inspiroiva designmaailman yrittäjätarina 29.10.

Annaleena on Hakolan kolmannen polven yrittäjä ja luova johtaja. Hän tulee kertomaan illan aikana Hakolan tarinasta, ja lisäksi pääsemme tutustumaan heidän inspiroiviin tiloihin kahdessa kerroksessa. Tarjolla skumppaa ja pieniä herkkuja. Hakola myöntää Gaioille illan aikana -15% alennuksen tuotteistaan paikan päällä.

Aika: 29.10. klo 18-19:30

Paikka: Annankatu 5, HKI

Ilmoittaudu jäsenjärjestelmässä 18.10. mennessä!

Hakola on designmaailman vaaleanpunainen kapinallinen, joka tekee töitä vastuullisemman huomisen ja ihanampien kotien puolesta. Hakola tuo yhteen lahjakkaat suunnittelijat ja osaavat kädentaitajat, joiden yhteistyönä syntyy rohkeaa suomalaista muotoilua. Kaikki tuotteet valmistuvat edelleen samalla tehtaalla Jurvassa, jossa Hakolan perhe teki ensimmäiset sohvansa jo kolme sukupolvea sitten, vuonna 1963. Hakolalla ajatellaan, että värit ja iloinen muotoilu tekevät jokaisen arjesta ihanampaa. Yrityksen tavoitteena on olla maailman reiluin designbrändi. Hakolalla uskotaan, että vain vastuullisesti valmistettu huonekalu voi olla kaunis ja perheyritys tekee kaikkensa, jotta käsityöosaaminen säilyy myös jatkossa Suomessa.